Etusivulle   Nuoruus   Opiskelut   Vapaa-aika   Työ   Linkkejä   Lähetä terveisiä


Harrastuksiani


Silloin tällöin ilmaantuvan vapaan hetken yritän täyttää kirjojen ja sarjakuvien lukemisella, elokuvien katselemisella ja kovaäänisen musiikin kuuntelulla. Kirjojen lukemista muutenkin suosittelen erittäin lämpimästi kaikille kännyköiden, sähköpostin ja television ahdistamille ihmisille. Kirjat edustavat korkeinta astetta ihmisen älyllisessä kehityksessä, niihin on koottu viisaiden ihmisten viisaita ajatuksia. Hyvä kirja saattaa jopa herättää lukijassaan uusia ajatuksia, mitä tekstiviesti harvemmin tekee.

Kirjoista kannattaa mainita etenkin Dragonlance-kirjat. Vaikkeivat Lohikäärme- ja Kaksostrilogiat ehkä ole maailman suurinta kirjallisuutta, niin kyllä ne silti mukaansa tempaavat. Eikä kirja, jossa on paljon lohikäärmeitä ja magiaa, voi olla huono. Kuolemanportti-sarja piti myös tiukasti otteessaan loppuun asti, alunperin luin sarjaa sitä mukaa, kun kirjoja suomeksi ilmestyi, keväällä 2005 luin koko sarjan peräkkäin, näin luettuna sarja tarjosi vielä suuremman elämyksen. Yleensäkin scifi/fantasia-kirjallisuus jaksaa kiinnostaa. Merkittävä kirjoittaja on myös H.P.Lovecraft, Cthulhu-mytologioiden luoja, Suurten muinaisten esiinmanaaja. Ns. oikeatakin kirjallisuutta luen silloin tällöin. Kotimaisista kirjailijoista pitempiaikaisiin suosikkeihini kuuluvat mm. Väinö Linna, Hannu Salama, Pentti Haanpää ja Hannu Mäkelä, ulkomaalaisista ennen kaikkea John Steinbeck.

Viimeksi olen lukenut seuraavat teokset:

Televisiotakin katselen, kun aikaa löytyy, lähinnä elokuvia ja muutamia sarjoja. Kakkonen teki melkoisen kulttuuriteon esittämällä 1997-2000 Babylon 5:n, yhden kaikkien aikojen hienoimmista televisiosarjoista. Taitaa mennä pitkä aika, ennen kuin vastaavantasoista sarjaa seuraavan kerran televisiossa nähdään.

Pitkäaikaisia suosikkeja tv-sarjoista ovat olleen mm. Salaiset kansiot, Simpsonit, Huonosti käyttäytyvät miehet jne. Lost tempaisi myös mukaansa vaikka ensimmäinen esityskausi ei niin suurta vaikutusta tehnytkään, jatkossa onneksi tahti parani. Taisteluplaneetta Galacticankin seuraavia jaksoja odottelen mielenkiinnolla, jos vaikka Nelonen ne joskus esittäisi.

Suuren vaikutuksen vuosien mittaan ovat tehneet mm. seuraavat sarjat: Berlin Alexanderplatz, Taistelutoverit, Pakanamaan kartta, Näkemiin vaan, muru! sekä Saatana saapuu Moskovaan.

Vinkkejä lähiaikojen televisiotarjonnasta

Turhan harvoin tulee enää nykyään käytyä ihan oikeasti elokuvateatterissa elokuvia katsomassa, televisioruudussa elokuva on kuitenkin vain kalpea varjo siitä, mitä se olisi elokuvateatterissa. Jämsässä tietysti tarjontakaan ei ole sitä luokkaa, mitä se isommissa paikoissa on, mutta enempi kai kyse on omassa aikaansaamattomuudesta.

Hyvää musiikka maailmassa on paljon, esimerkiksi sellaisia orkestereita kuin George Thorogood & the Destroyers, Cramps, Gun Club ja Screaming Blue Messiahs kannattaa kuunnella, ne laittavat niin sanotusti puntit vipattamaan. Jonkinlaisen kuvan musiikkimaustani antaa lista vinyylilevyistäni. Yli kaikkien on kuitenkin yksi mies: Neil Young. Tasaiseen tahtiin hän on edelleen saanut aikaiseksi levyjä, jotka erottuvat kirkkaasti nykyisestä ylituotetusta taustaviihteestä. Uusia tähtiä koneisto tuottaa kunnioitettavalla teholla, useimpia ei kukaan vuoden päästä enää muista. Neil Young on yli neljäkymmentä vuotta tehnyt itsensä näköistä musiikkia koluten tyylilajeja ääripäästä toiseen.

Viime aikoina olen hieman keskimääräistä taajempaan Neil Youngin tuotteiden lisäksi kuunnellut muiden muassa seuraavia äänitteitä:

Loppukesästä ja syksyllä vietän paljon aikaa metsässä sieniä etsien. Sienestys on tietysti ihan hyvä harrastus jo ruokavalion monipuolistamiseksi, mutta ennen kaikkea se on rentouttavaa puuhaa. Hyvällä omatunnolla voi kuljeskella ympäri metsiä kori kädessä, katsella puita ja kallioita. Suosittelen kaikille nykymaailman kiireestä ahdistuville.

Tietokonepelejäkin tulee joskus pelailtua, välillä kiivaammallakin intensiteetillä. Pidempiaikaista riippuvuutta ovat vuosien mittaan aiheuttaneet sellaiset pelit kuin Dungeon Master, Chaos Strikes Back, Civilization 1, Ultima 6, Panzer General 2, Eye of Beholder 1 ja 2, Monkey Island 1 ja 2, Betrayal at Krondor, Nahlakh ja Ultima Underworld 2.